Trifamilaiset esittäytyy osa 2

Julia Sollo

Kuka on Julia?

Trifami 3D:n matkassa alusta asti kulkenut projekti- ja viestintätyöntekijä. Julia on Hämeenlinnassa syntynyt ja kasvanut, Jyväskylässä opintonsa suorittanut ja sinne toistaiseksi kotiutunut kauppatieteiden maisteri. Pääaine tietojärjestelmätiede takasi laajan skaalan erilaisia opintoja ja ajattelemisen aiheita, joita allekirjoittanut itsekin jaksaa yhä hämmästellä. Muut aineet psykologia, kognitiotiede ja kauppatieteet taas alleviivasivat omia mielenkiinnon kohteita. Päätyökseen Julia toimii tällä hetkellä käyttöönottokouluttajana talotekniikka- ja rakennusalalla ja ohessa toimii Trifami 3D:ssä sisällöntuotannon parissa.

“Trifami 3D on yhdistelmä nykyaikaista ekologista ajattelutapaa sekä hyvin perinteikkään rakennusalan uudistamista”. Jos pakollinen muutos on ollut haastavaa monille aloille, rakennusala on ehdottomasti yksi niistä: se sisältää valtavasti ennakko-oletuksia ja jämähtäneitä ajattelutapoja. Yrittäjäperheessä kasvaessaan Julia on nähnyt kuitenkin läheltä, että muutos on aina mahdollista jos siihen löytyy tarpeeksi tahtoa. Juuri tahto muuttaa asioita paremmaksi huokuu Trifami 3D:sta ja kaikista sen tekijöistä.

Julian kiinnostus rakennusalaa tai start up -yrityksiä kohtaan ei syntynyt hetkessä, mutta kun tilaisuus lähteä Trifamin kelkkaan tuli vuonna 2018, päätös oli helppo. “Koin olevani etuoikeutettu, kun sain olla mukana.” Vasta paljon myöhemmin Trifamin mielenkiintoisissa palavereissa istuminen, sisältöjen suunnitteleminen ja yhteistyökumppaneiden kartoittaminen muuttui oikeaksi työksi.

“On ollut hienoa saada olla alusta asti mukana innovatiivisen start up -yrityksen matkassa. Uskon ja toivon, että Trifami 3D pääsee vielä pitkälle ja sen ekosysteemi toimii yhtenä edelläkävijänä tulevaisuuden rakennusalalla.”

Työ Trifami 3D:n parissa on hyvää vastapainoa omalle suorittavalle työlle: “olen pohjimmiltani tutkijaluonne ja työ uuden ja tuntemattoman parissa kiehtoo. Myös kirjoittaminen on ollut aina lähellä sydäntäni”. Tulevaisuudessa Julia haaveileekin tutkijan urasta. Vapaa-aika kuluu sisäpyöräilyn, penkkiurheilun ja pohjoismaisen rikoskirjallisuuden parissa.

Vilma Mikkola

Kuka on Vilma?

Trifami 3D:n uusin kasvo, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla ja veri vetää etelään, Suomen rajojenkin ulkopuolelle. Kansainväliseen liiketoimintaan keskittynyt opiskelija ja yrittäjäperheen tytär, joka omaa ikäänsä nähden varsin laajan työhistorian erilaisten työtehtävien parista. Kahvia rakastava koiraihminen, jonka vapaa-aika kuluu nelijalkaisen ystävän lisäksi tanssiharrastuksen parissa.

Vilma hyppäsi Trifamin tiimiin assistentiksi ikään kuin sattumalta. Hän tapasi Reetta-Marian työhaastatteluaan edeltävänä päivänä, jolloin kuulumisten vaihdosta siirryttiin pian Trifamin toimintaan ja visioihin. Nopeasti oltiin tilanteessa, jossa Vilman innostukselle ei näkynyt loppua. Silloin hän ei vielä tiennyt, että tuo työhaastattelu toisi hänelle kaksi työpaikkaa.

Jos Sims-tietokonepeliä ei lasketa lapsena arkkitehdinkin ammatista haaveilleen pikkutytön ensiraapaisuksi kiinteistöalaan ja rakentamiseen, sitten se on saatu myöhemmällä iällä työskentelemällä OP Kodilla assistentin roolissa. Tiedonjanoa on lisännyt veli, joka sattuu myös olemaan rakennusalan ammattilainen. Tällä hetkellä Vilma viimeistelee opintojaan liiketalouden parissa, joita hän on suorittanut Tampereen ammattikorkeakoulun lisäksi Zurichin yliopistossa, Sveitsissä. Työhistoria koostuu pitkälti asiakaspalvelutehtävistä, joita mm. perheyritys on tarjonnut jo nuoresta iästä lähtien. 

Vilman sanoin erilaiset organisaatiot ja työtehtävät sekä pienyrittäjän arjen näkeminen läheltä ovat tarjonneet ainutlaatuisia kokemuksia, opettaneet paineensietokykyä, priorisointia ja erityisesti sitä, kuinka asenteella päästään pitkälle. Vilma on sellainen tyyppi, jonka on helppo kiinnostua ja innostua lähes mistä tahansa. Kun hänen mielikuvituksensa alkaa levittämään siipiä, uteliaisuudelle ei ole rajoja. Pitkään vanhoillisella ja perinteisellä kellosepänalalla työskennelleellä naisella on palava halu saada kokemusta myös modernin liiketoiminnan alueelta ja nähdä asioita laajemmasta perspektiivistä. 

”Minua kiinnostaa ketterät yritykset, joilla on halua kehittää ja kehittyä, joissa rohkaistaan katsomaan asioita laatikon ulkopuolelta – ja mielellään ylösalaisin. Sellaiset, jossa mielikuvitukselle ja innostuneisuudelle ei aseteta rajoja ja muutokset otetaan avosylin vastaan.”

Trifamin toiminta ja tiimi vastasivat mielenkiinnon kohteisiin ja siihen mukaan hyppääminen tuntui luontevalta. Trifamin ilmapiiristä saa Vilman mukaan perheyrityksille tyypillisen välittävän ja inspiroivan fiiliksen.