Lontoo osa I: rakennettu ympäristö
Tällä kertaa kurkataan Lontooseen ja katsotaan miten rakentaminen siellä hoituu. Tämä on ensimmäinen osa Lontoo-aiheista blogisarjaa, jossa tutustutaan Lontoon kaupunkisuunnitteluun, rakentamiseen sekä kestävän kehityksen tavoitteisiin ja ilmastotoimiin.
Englannissa rakentaminen määräytyy ylimmällä tasolla valtakunnallisella kaavalla (National Planning Policy Framework) jota hallinnoi Asumis-, yhteisö- ja paikallishallinnon ministeriö. Tämä kaava vastaa Suomen ‘Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita’, jotka pohjautuvat Suomen maankäyttö- ja rakennuslakiin. Molemmissa tapauksissa, valtakunnallisilla säännöksillä varmistetaan maan erillisille hallintoalueille suurpiirteiset yhteiset tavoitteet, käytännöt ja kestävän kehityksen toimet. Toisin kuin Suomessa, mistä löytyy vielä lisäksi erilliset maakuntakaavat, Englannin hallintoalueilla (regions) ei ole omia kaavoja, sillä nämä poistettiin käytöstä vuonna 2010. Sen sijaan, Englannissa hallintopiireillä (districts) on suurempi vastuu omien alueidensa suunnittelussa, tehden omat paikalliset kaavansa. Näissä määräytyvät mm. näiden alueiden asumisen ja rakentamisen tavoitteet, paikalliset infrastruktuuriprojektit, kestävä kehitys ja palvelut paikallisella tasolla. Suomessa tätä vastaa kuntatason yleiskaavat. Viimeisenä ja kaikkein yksityiskohtaisimpana, Englannissa ovat käytössä vielä naapurustokaavat, jotka otettiin käyttöön vuonna 2011. Nämä tuovat paikalliset asukkaat mukaan suunnitteluprosessiin yhteisen suunnittelufoorumin kautta, antaen heille enemmän päätösvaltaa omista naapurustoistaan. Suomessa samaa tasoa vastaa asemakaava, mutta vastaavanlaista paikallisten asukkaiden osallistumismekanismia ei ole käytössä.
Lontoo on hieman poikkeustapaus seuraten omaa järjestelmäänsä aluesuunnittelussa. Täällä aluesuunnittelua hallinnoi pormestari, jonka vastuulla on muodostaa strateginen suunnitelma koko Lontoon alueelle. Tämän lisäksi, erillisillä Lontoon kaupunginosilla on päätösvalta omista alueistaan ja näiden vastuulla on muodostaa omat paikalliset suunnitelmansa. Näiden on kuitenkin oltava yhdenmukaisia Lontoon yleisen strategisen suunnitelman kanssa. Tämä strateginen suunnitelma, nimeltään London Plan, muodostaa Lontoolle taloudelliset-, liikenteelliset-, ympäristölliset- sekä yhteiskunnalliset määräykset. Näiden lisäksi, pormestari tekee myös päätökset asumisesta, turvallisuudesta, terveydestä ja kulttuurista. Kyseinen suunnitelma myös mm. vaatii Lontooseen rakennettavan vuosittain 52,285 uutta asuntoa seuraavan kymmenen vuoden ajan, joista vähintään 50% on oltava kohtuuhintaista asumista, Lontoon vihervyön suojelemista (vihreä vyöhyke Lontoon ympärillä mikä rajoittaa kaupungin liiallisen leviämisen) sekä ilmanlaadun merkittävää parantamista. Lontoo suunnitelma myös mainitsee kiertotalouden tarpeen, kannustaen jätteen määrän vähentämiseen myös rakennussektorilla. Kaikkein kunnianhimoisin tavoite on kuitenkin vaatia Lontoosta tulevan hiilineutraali kaupunki vuoteen 2030 mennessä.
Tätä tavoitetta edistää Lontoon ympäristö strategia (London Environment Strategy), joka pyrkii edesauttamaan vihreän infrastruktuurin käyttöä, kierrätyksen lisäämistä, energiatehokkaampien rakennusten vaatimista, parempien kävely- ja pyöräilyreittien rakentamista sekä paikallistettua energiantuotantoa uusiutuvista energialähteistä. Näillä voidaan parantaa ilmanlaatua, lieventää tulvimista, alentaa kaupunkien lämpösaarekeilmiötä (ilmiö missä kaupungin keskustassa on korkeampi lämpötila kuin ympäröivillä alueilla), vähentää kaatopaikalle joutuvaa jätettä, alentaa hiilidioksidipäästöjä sekä vähentää autojen määrää ja melusaastetta. Parhaimmassa tapauksessa nämä voivat parantaa ihmisten terveyttä ja jopa lisätä keskimääräistä elinikää. Lontoossa näiden saavuttaminen on erityisen tärkeää, sillä tutkimusten mukaan 99% Lontoon alueista ylittää Maailman terveysjärjestö WHO:n asettamat suositukset pienhiukkasille (PM2.5), jolloin ilma on haitallista terveydelle. Onkin arvioitu, että ilmansaasteet aiheuttavat Lontoossa vuosittain 9400 ylimääräistä kuolemaa. Ilmansaasteiden alueellinen jako on myös hyvin epätasaisesti jakautunutta ja pahimmat keskittymät ovat vähävaraisimmilla alueilla. Näillä alueilla elinajan odote on pienempi kuin rikkaammilla alueilla, minkä vuoksi Lontoon asukkaiden keskimääräinen elinajanodote vaihtelee 19 vuodella riippuen kaupunginosasta.
Tämän vuoksi onkin tärkeää, että ilmastotoimissa ja kaupunkisuunnittelussa vähävaraisimmat naapurustot laitetaan etusijalle, sillä nämä alueet ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa ilmastonmuutoksen haitallisille vaikutuksille. Näin kestävän kehityksen hyödyt jakautuvat kaikille oikeudenmukaisesti, ja tasa-arvoa ja ympäristöoikeudenmukaisuutta voidaan edistää.
Kirjoittaja on kaupunkisuunnittelun opiskelija Petra Elo, joka tekee maisterintutkintoaan Lontoossa.