Trifamilaiset esittäytyy osa 2

Julia Sollo Kuka on Julia? Trifami 3D:n matkassa alusta asti kulkenut projekti- ja viestintätyöntekijä. Julia on Hämeenlinnassa syntynyt ja kasvanut, Jyväskylässä opintonsa suorittanut ja sinne toistaiseksi kotiutunut kauppatieteiden maisteri. Pääaine tietojärjestelmätiede takasi laajan skaalan erilaisia opintoja ja ajattelemisen aiheita, joita allekirjoittanut itsekin jaksaa yhä hämmästellä. Muut aineet psykologia, kognitiotiede ja kauppatieteet taas alleviivasivat omia mielenkiinnon kohteita….

Kiertotalousvaikuttajat kokoontuivat virtuaalisesti: mitä jäi käteen WCEF:stä?

Trifamissa seurattiin innolla Sitran, YK:n ympäristöohjelman, Euroopan komission ja World Business Council for Sustainable Developmentin järjestämää kiertotalouden globaalia jättifoorumia WCEF:tä, joka järjestettiin etäyhteyksin 29.9.-30.9.2020 Tapahtumaan osallistui lähes 6000 ihmistä 140:sta maasta.  World Circular Economy Forum eli tuttavallisemmin WCEF, on alkujaan suomalaislähtöinen tapahtuma, joka pyrkii edistämään kiertotaloutta ja parhaita käytäntöjä tuomalla kiertotalousosaajat ja -vaikuttajat ympäri maailmaa…

Vähähiilinen rakentaminen – mitä ja miksi?

Vähähiilisen rakentamisen tarkoitus minimoida rakentamisen hiilidioksidipäästöjä. Tällä on ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta suuri merkitys, sillä yli kolmasosa Suomen kasvihuonepäästöistä syntyy rakennuksista ja rakentamisesta. Vähähiilisyys tulee osaksi rakennusmääräyksiä ja kokonaisuutta, joka tähtää Suomen hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä.  Vähähiilisen rakentamisen tarkoitus on vähentää kasvihuonepäästöjä kaikissa rakentamisen vaiheissa. Vuonna 2017 Ympäristöministeriö julkaisi vähähiilisen rakentamisen tiekartan, jossa todetaan rakennusten hiilijalanjäljen…

Yrittäjyys laukussa maailmalle: kaksi kokemusta yrittäjäperheestä

Hiljattain vietetty Yrittäjän päivä laittoi pohtimaan sitä, millaista on ollut kasvaa yrittäjäperheessä. Se on väistämättä tuonut omaan elämänasenteeseen paljon lisää – antanut monia arvokkaita avaimia koskien työelämää ja elämää ylipäätään. Arvostus työtä kohtaan on yksi isoimmista opeista, mutta tälläkin on ollut kääntöpuolensa. Kokemus siitä, että töissä tai tavoitettavissa ollaan koko ajan, on ollut läsnä elämässäni aina….

Muuttoliikkeet tulevaisuuden muovaajina

Muuttoliikkeellä tarkoitetaan väestön pysyvää siirtymistä alueelta toiselle. Ihmiset ovat liikkuneet aina – jolleivat olisi, ei maapalloa olisi kokonaan asutettu. Väestö liikkuu niin valtioiden sisällä kuin niiden rajojen ylikin.  On mahdotonta purkaa palasiksi muuttoliikkeiden moninaisia syitä, mutta yksinkertaisesti voidaan ajatella että muuttoliikkeiden taustalla on lähtöalueelta pois työntäviä ja tuloalueella vastaavasti väkeä puoleensa vetäviä tekijöitä. Muuton taustalla…

Hyvä, paha betoni

Betoni on eniten käytetty rakennusmateriaali maailmassa – eikä vähiten siksi, että sitä voidaan käyttää lukuisiin erilaisiin ja erikokoisiin käyttökohteisiin. Suositun materiaalin betonista tekee edullisuus, kyky kestää kosteutta, puristuslujuus ja jäykkyys sekä muokattavuus. Lisäksi betoni on paloturvallinen materiaali, eikä siitä irtoa haitallisia aineita. Runkomateriaalina betoni soveltuu suuriinkin rakenteisiin, jotka ovat yhteydessä vesistöön tai maaperään. Vielä talonrakentamista…

Vaikuttavat start upit pelastavat maailman

Jos jokin on varmaa, niin muutos. Maailma muuttuu vääjäämättä ja vanhat toimintatavat menettävät jalansijaansa. Nykymaailmassa muutoksen takana ovat yhä useammin uutterat ja kekseliäät start up -yrittäjät. Maailma muuttuu, kun joku keksii jotain uutta, jolla saattaa parhaimmillaan olla disruptiivinen vaikutus koko toimialaan tai ehkä jopa koko yhteiskuntaan. Näin käy, kun joku kekseliäs tyyppi havaitsee yhteiskunnassa puutteen…

Trifami goes Tempo

Business Finlandin luotsaama Tempo-rahoitushanke on luotu yritysten kansainvälisen kasvun tukipilariksi. Tempo-projektin keskeinen tavoite on pyrkiä kasvattamaan yritysten omaa vientiliiketoimintaa innovatiivisten keinojen avulla. Yritys tarvitsee Tempo-rahoitusta hakiessaan siis sekä loistavan innovaation että mittavat kansainväliset tavoitteet. Edellä mainittujen rahoitusehtojen lisäksi yrityksellä tulee olla hankkeen alkaessa käytössään 30 000 euron pääoma ja sitoutunut sekä osaava tiimi ainakin kahden…

Kun koti muuttuu loukuksi

Jo sanana asuntoloukku luo vahvan mielikuvan ahdistavasta tilanteesta, jossa oma koti on muuttunut riippakiveksi ja vanginnut omistajansa tilanteeseen, josta ei tunnu olevan pois pääsyä. Mutta mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme asuntoloukuista? Yksinkertaistetusti asuntoloukulla tarkoitetaan tilannetta, jossa ihminen haluaisi muuttaa vanhasta asunnostaan, mutta vanhan asunnon arvo ei riitä kattamaan uutta asuntoa. Asunnon myyminen vaikeutuu, eikä vuokraajiakaan löydy. …

Yhteisöllisyyttä ja ekologisuutta

Katsaus kevään 2020 purkutyömaahan Hämeenlinnan Aulangontie 7 tontilla sijaitsi vielä alkukeväästä 2020 hirsirunkoinen 250–300 neliön entisajan rivitalo, joka oli aikoinaan siirretty paikalle toisaalta. Vanhan talon pohjana oli betonisokkeli ja muuten se oli rakennettu sekä hirrestä että puusta. Talo sai huonon kuntonsa vuoksi purkutuomion: nyt tontti on myllerretty vanhasta ja uutta on tulossa tilalle kovaa vauhtia….

Loppu

Loppu